Amatöörit Hietala ja Lintunen johtavat Sarfvikissa – Teiniketo karkasi omille luvuilleen naisten puolella

Jaakko Mäkitalo seuraa taustala Antti-Jussi Lintusen työskentelyä. Kuva Juha Hakulinen

Kierroksensa eagleen ja birdieen lopettanut Alex Hietala ja kivuliaan selkävamman taaksensa jättänyt Antti-Jussi Lintunen olivat avauspäivän parhaat Sarfvikissa käynnistyneessä Audi Finnish PGA Golf Tourin kauden kolmannessa osakilpailussa. Vielä amatööreinä pelaavien Hietalan ja Lintusen kierrostulos oli 69 (-3) lyöntiä.

Naisten kilpailussa nähtiin todella kova irtiotto, kun Tia Teiniketo (-1) repäisi peräti seitsemän lyönnin etumatkan toista sijaa jakaviin Katri Bakkeriin ja Daniella Barrettiin (+6).

Amatöörien maailmanlistalla sijalla 177 oleva Hietala pelasi kärsivällistä peliä koko päivän, ja lopussa odotus palkittiin.

”Hyvä ja ehjä päivä, ja koko ajan odotti, että milloin pääsee alle parin. Pari hyvää reikää siihen loppuun sitten tuli. Koko kierros oli täynnä mahdollisuuksia, ja hyvä lopetus kruunasi kierroksen”, Kullo Golf Clubia edustava Hietala kertoi.

Lintunen ei kerännyt kierroksellaan tyylipisteitä, vaan avauspäivä oli enemmänkin hyvän lähipelin avulla pelastumista. Myös Sarfvikin metsät tulivat Lintuselle tutuiksi.

”Tiiltä oli koko ajan vaikeaa, mutta hemmetin hyvällä putti- ja lähipelillä pelastin tämän päivän. Ei se hirveän kaunista ollut”, Lintunen nauroi kovassa tuulessa pelatun avauskierroksen jälkeen.

Tennesseen yliopiston väreissä yliopistogolfia pelaava Lintunen oli koko syksyn ja talven loukkaantuneena, mutta nyt peli osoittaa heräämisen merkkejä.

”Alkukausi on lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Pääsin vasta maaliskuussa treenaamaan ja lyömään kunnolla. Siltä kannalta tämä on lähtenyt hyvin käyntiin. Pikkuhiljaa alkaa peli lähteä kulkemaan. Etenkin puttipeli on iskussa”, St. Laurence Golfin Lintunen kertoi.

Hietala ja Lintunen saavat olla varuillaan takana tulevien pelaajien kanssa, sillä Mikael Salminen, Peter Erofejeff ja Rasmus Karlsson (-2) ovat vain lyönnin perässä.

Kilpailun avauspäivänä nähtiin myös yksi hole in one, joka merkattiin Pickala Golfin Jaapo Jämsän tuloskorttiin. Täydellinen lyönti nähtiin New Coursen 11. reiällä.

”Se oli sellainen pehmeä cut-fade, ja se taisi mennä ilmassa reikään, kun kuului kauhea kolahdus. Mentiin sitten katsomaan, ja siellä se reiässä oli”, Jämsä kertasi uransa toista holaria.

Tia Teiniketo vei University of Alabaman vihreät värit kärkeen Sarfvikissa. Kuva Juha Hakulinen

Tia Teiniketo vei University of Alabaman vihreät värit kärkeen Sarfvikissa. Kuva Juha Hakulinen

 

Naisten kilpailussa Suur-Helsingin Golfin Tia Teiniketo otti vahvan otteen kilpailun kärkipaikasta pelattuaan neljän birdien siivittämänä kierrostuloksen 71. Lintusen tavoin Yhdysvalloissa opiskeleva ja pelaava Teiniketo ei ollut moksiskaan perjantaisesta kisakentästä.

”Pääsin tänä talvena pelaamaan paljon pitkiä kenttiä, ja se auttoi tämän päivän pelissä. Olen tottunut pitkiin kenttiin, mutta täällä pääsin lyömään lähestymislyöntejä pitchilläkin. Se oli ihan kivaa vaihtelua”, Teiniketo iloitsi.

Seitsemän lyönnin etumatka voi tuoda ylimääräistä tyytyväisyyden tunnetta kehoon, mutta Teiniketo ajattelee asian toisin päin.

”Tästä tulee vähän mielenrauhaa. Ajattelen tämän niin, että nyt voi tulla muutama virhekin. En tietenkään toivo, että niitä tulee, mutta nyt peli ei kaadu muutamaan virheeseen”, Alabaman yliopistoa edustava Teiniketo sanoi.

Kilpailu jatkuu lauantaina.

 

Kategoriassa Uutiset