Kauden 2015 kilpailukalenteri on julkaistu

title_103581

Suomen ylimmän golfkiertueen, Audi
Finnish Tourin ensi kesän kilpailukalenteri on julkaistu. Kausi alkaa toukokuun
lopulla ja finaalikilpailu on ohjelmassa syyskuun puolivälissä. Palkintorahaa
on kesän aikana jaossa lähes 100 000 euroa.
 

Audi Finnish Tour
-kausi käynnistyy toukokuun 24. päivänä Linna
Golfissa Hämeenlinnassa. Sunnuntaista tiistaihin käytävä kilpailu
polkaisee käyntiin seitsemän osakilpailua sisältävän kivikovan kiertueen,
jossa ammattilais- ja amatööripelajaat ottavat mittaa toisistaan. Kilpailuja isännöivät
samat kentät kuin kaudella 2014 – ainoana poikkeuksena
reikäpelin SM-kisojen näyttämö, joka tulevalla kaudella on Joroisten Kartano
Golf. 

Kiertueen johtaja
Markus Ervasti nostaa esille muutaman muutoksen viime kauteen nähden.     
 

”Koko kauden
palkintopotti on 94 000 euroa, joka on parikymmentätuhatta enemmän kuin viime
kaudella. Itse kalenterissa Paltamon ja Pickalan osakilpailut vaihtoivat
paikkaa”, Ervasti luettelee. 

Vuonna 2014 Audi
Finnish Tourin kokonaiskilpailussa voittopokaalia pääsi nostelemaan Nurmijärven
Henri Satama. Naisten puolella ykkönen oli Yhdysvalloissa opiskeleva Matilda
Castren.  

 

Kilpailukalenteri 2015: 

16.-17.5.            Hill Side Golf / Ladies Season Start (N) 

24.–26.5.           Linna
Golf / Sharp Open

4.–6.6.              
Nordcenter

11.–13.6.            Peuramaa
Golf

30.6.–2.7.          Kartano Golf
/ Reikäpeli-SM

10.-12.7.            Hirsala Golf / Finnish Open / NL (M)

23.-25.7.            Aurinko Golf / Master Promo Championship / NL (M)

27.–29.8.           Pickala
Golf / K-Supermarket Kamppi Open / NL (M)

4 -6.9.                Paltamo Golf / Paltamo Open

10.–12.9.            Vuosaari
Golf

Kategoriassa Uutiset