Kuvagalleria
Kylmänkankea Kakko jatkaa Nordcenterin kisan kärjessä
Anna Backman lähtee lauantaina tavoittelemaan viimevuotisen voittonsa uusimista.
Pipo päässä pelannut Roope Kakko valitteli kylmää keliä. Kuva Juha Hakulinen.
Pipo päässä pelannut Roope Kakko valitteli kylmää keliä. Kuva Juha Hakulinen.

Par-tuloksen perjantain kierroksellaan pelannut Helsingin Golfklubin Roope Kakko (-4) johtaa Audi Finnish PGA Golf Tourin kauden avauskilpailua Nordcenterin Fream-kentällä, kun kaksi kierrosta on saatu pelattua. Lauantain päätöskierrokselle Kakko lähtee kahden lyönnin erolla Nurmijärven Golfklubin Ossi Mikkolaan, joka kirjautti perjantain parhaan kierrostuloksen, 68 lyöntiä. Nevas Golfin Matias Honkala (+1) on kolmantena. 

Naisten kilpailussa Kanavagolf Vääksyn Anna Backman (+5) pitää kärkipaikkaa. Viime vuonna Nordcenterin kilpailun voittaneen Backmanin kanssa lauantain kuumassa ryhmässä pelaavat Golf Talman Nicola Fall ja Elina Saksa (+8). 

Perjantain kierros pelattiin todella koleassa kevätsäässä. Kakon vaatetus kierroksen aikana kertoo kelin viileydestä. 

”Olo on kuin Michelin-ukolla, kun oli poolo, pari villapaitaa ja untuvaliivi päällä. Vähän liian kylmää meikäläiselle. Lyöminen oli melkoista runttaamista”, Kakko kertoi. 

Kolme bogeya ja kolme birdieä kierroksellaan tehnyt Kakko oli kuitenkin tyytyväinen tulokseensa. 

”Tämä kierros ei antanut mitään osviittaa pelin tasosta. Mutta hyvin sinnittelin, ja sain taisteltua hyvän parin sisään 17:nnellä ja vielä birdien viimeiselle. Kyllä minä tuon par-tuloksen ilman muuta otan”, Kakko iloitsi. 

Anna Backmanilla on kolmen lyönnin kaula lähimpiin haastajiin. Kuva Juha Hakulinen.
Anna Backmanilla on kolmen lyönnin kaula lähimpiin haastajiin. Kuva Juha Hakulinen.

Backman oli myös iloinen perjantain peliesitykseensä. 

”Etu- ja takalenkit olivat molemmat todella hyvää lyömistä. 17. reiän tupla tuli siitä, kun lähestyminen jäi ihan vähän lyhyeksi ja jäi veteen. Muuten löin todella hyvin, ja sain pari birdieä”, Backman ruoti kierrostaan. 

Kierrostulokset 77–72 kahdella ensimmäisellä kierroksella pelannut Backman löysi selkeän eron kierrostensa väliltä. 

”Tänään oli kyllä paljon parempaa lyömistä kuin eilen. Eilisellä kierroksella jouduin koko ajan pelastamaan pareja, mutta tänään pääsin hyville birdie-paikoille.” 

Nordcenterin Fream-kenttä on todella vaativa kilpakenttä, joka testaa pelaajia monipuolisesti. Backmanin mietteet kentästä ovat vahvasti positiivisen puolella. 

”Tämä on haastava, mutta täällä pääsee vetämään myös kovaa. Kenttä oli aika erilainen kuin eilen, kun tiipaikat olivat aika edessä”, Backman sanoi. 

Kilpailun päätöskierros käynnistyy lauantaina kello 8.00. Yleisöllä on vapaa pääsy seuraamaan kilpailua.

FINNISH TOUR KIERTUEEN JOHTAJA / MYYNTI:
Teemu Laakso
p. +358 40 703 7808
teemu.laakso@pga.fi
FINNISH TOUR JOHTORYHMÄ:
Juha Juvonen
p. +358 40 561 5863
juha.juvonen@golf.fi
Mika Wikström
+358 400 739 877
mika.wikstrom@golf.fi