Erofejeff metsästää toista perättäistä voittoa

title_127750

Espoo
Ringside Golfia edustava Peter Erofejeff
(-6) lähtee kärjestä Audi Finnish PGA Golf Tourin Peuramaan osakilpailun
päätöspäivään. Hän johtaa kilpailua yhden lyönnin turvin ennen Tarinagolfin Lauri Ruuskaa (-5). Nurmijärven
Golfklubin Ossi Mikkola ja Katinkulta
Golfin Matti Meriläinen (-4) jakavat
kolmatta sijaa. 

Lauantaina
tuloksen 70 pelannut Erofejeff sai kierrokselleen mahdollisimman synkän alun,
kun kahdelle ensimmäiselle reiälle tuloskorttiin merkattiin bogeyt. Kokenut
pelimies ei siitä kuitenkaan hämmentynyt. 

”Vaikka
aloitin parilla bogeylla, pysyin silti viileänä, mikä on nykyään minun mottoni.
Pääsin kierroksen edetessä paremmin peliin sisään, ja tänään oli lyömisen
puolesta parempi päivä verrattuna eiliseen. Olin enemmän hereillä”, Erofejeff
kertoi. 

”Muutama
putti olisi voinut mennä ehkä enemmän sisään, sanotaan että greenien lukemisen
kanssa oli vähän ongelmia. Mutta kaikin puolin oli hyvä päivä, peli oli ihan
hallussa. Se on aina positiivista.” 

Toista
perättäistä Finnish Tour -voittoaan metsästävä Erofejeff lähtee lauantain
kierrokselle kieli keskellä suuta. Erofejeff tietää, ettei hänellä ole varaa
jäädä ihailemaan samassa ryhmässä pelaavan Ruuskan pitkiä lyöntejä. 

”Siinä voi
tulla pupu pöksyyn. Nyt pitää pystyä pelaamaan omaa peliä. Tämä on hyvää
treeniä itsellekin, kun pääsee tuollaisen pommittajan kanssa pelaamaan. Siinä
omassa pelisuunnitelmassa pysyminen on tällä hetkellä tärkeintä, ja tämä
kilpailu on taas hyvä etappi matkalla eteenpäin”, Erofejeff kiteytti ajatuksensa.

 Perjantain
kierroksella pelattiin kokonaisuudessaan hyvätasoista golfia, ja kuusi pelaajaa
onnistui rikkomaan 70 lyönnin rajan. Cut-raja oli +7. Päätöskierrokselle
selvisi 40 pelaajaa. 

Lauantaina
pelit alkavat kello 8.00.

Kategoriassa Uutiset