Janne Mommo otti uransa ensimmäisen voiton Finnish Tourilla

title_91426

Audi Finnish Tourin Peuramaan osakilpailun voittajaksi
pelasi Janne Mommo (-4) kolmen
lyönnin erolla ennen Henri Lipsasta
(-1). Kolmas ammattilainen palkintopallilla oli Niklas Dahlgren (par). 

Mommo lähti viimeiseen päivään lyönnin Lipsasen perässä.
Tilanne kuitenkin kääntyi Mommon eduksi jo ensimmäisten reikien aikana, ja ero
repesi parhaimmillaan jo neljään lyöntiin. Lipsanen teki takaysillä kuitenkin
kolme birdieä ja nousi vain lyönnin päähän Mommosta, kun kaksi reikää oli pelaamatta.
Lipsasen kiri hyytyi 17. väylällä, kun hänen lähestyminen painui viheriön yli
ja päätyi kuusen alle. Tuloksena oli tuplabogey, joten voittotaistelu oli ohi.
Molemmat tekivät vielä bogeyt viimeiselle reiälle. 

Mommo nautti viimeisessä ryhmässä pelaamisesta, sillä
edellisestä voitosta oli vierähtänyt jo tovi. 

”Ei minulla näitä voittoja ole liiaksi kertynyt, oikeastaan
turhankin harvassa ovat olleet. On se aina hieno fiilis päästä pelaamaan
voitosta. Viime kesänä en päässyt kertaakaan pelaamaan voitosta, eli
edellisestä kerrasta on aikaa jo pari vuotta. Olihan se kiva taas päästä
sellaiseen tilanteeseen, mitä varten tässä harjoitellaan, eli kilpailemaan ja
voittamaan”, Mommo sanoi. 

Kärkikolmikon lisäksi palkintorahoista pääsivät nauttimaan
neljänneksi sijoittunut Jaakko Mäkitalo
(+1) ja viidennen sijan saalistanut Janne
Kaske (+2). 

Reippaasti puhaltanut tuuli oli pelaajien haasteena
lauantain kierroksella. Lopulta vain kaksi pelaajaa, Henri Satama ja Olli Järvi,
onnistuivat alittamaan parin. Sataman tulos oli 69 ja Järven 70 lyöntiä. 

Peuramaan kilpailu oli ensimmäinen ammattilaiskiertueen
osakilpailu maailmassa, jossa tulospalvelu hoidettiin GameBookin avulla. Palvelu
sai varauksettomat kehut joka puolelta. 

”Meillä ei ollut mitään ongelmia missään vaiheessa. Palaute
Peuramaalta, Finnish Tourilta, yleisöltä, pelaajilta ja kaikilta muiltakin on
ollut pelkästään positiivista, joten eiköhän tästä lähdetä jatkoneuvotteluihin
loppukauden kisoja koskien. Toivottavasti saadaan olla mukana jatkossakin”,
GameBookin Antti Hiltunen iloitsi. 

Audi Finnish Tour jatkuu heinäkuun ensimmäisellä
viikolla Naantalissa pelattavilla reikäpelin SM-kilpailuilla.

Kategoriassa Uutiset