Neljän kärki vie joukkoa Nordcenterissä

title_90735

 

Audi Finnish Tourin Nordcenterin osakilpailu käynnistyi tasaisissa
merkeissä. Kärkipaikkaa jakaa neljä pelaajaa tuloksessa -1. Parin
alituksessa onnistuivat Matti
Meriläinen, Juhana Pernaa, Erik Myllymäki ja Janne Kaske. 

Katinkulta Golfin Meriläinen ja Nokia River Golfin Myllymäki
kirittivät toisiaan samassa ryhmässä. Se maistui Meriläiselle. 

”Meillä oli hyvä fiilis ryhmässä, joka auttoi hyvän tuloksen
tekemiseen. Kaikki kirittivät toisiaan. Ja 71 lyönnin kierros tyydyttää aina. Täällä
kun pelaa alle parin – vaikka pelaisi punaisilta tiiltä – niin se tyydyttää”,
Meriläinen kertasi Myllymäen ja Jani
Perttilän kanssa pelaamaansa kierrosta. 

Maanantaisen karsintakilpailun perusteella paikkansa Linna
Golfin EM-joukkuekisoihin lunastanut Myllymäki harmitteli takaysin virheitään. 

”Alkukierros oli hyvää ´scoorausta`, putteri oli aika
tulessa. Ja löin muutenkin hyvin. Sitten se vähän kääntyi, kun löin veteen 14:llä
ja tein väärän mailavalinnan toiseksi viimeisellä reiällä. Mutta ei siinä sen
kummempaa, vähän huonompi loppu. Ei tätä kisaa tosin tarvitse ensimmäisenä
päivänä vielä voittakaan”, Myllymäki järkeili.

Naisissa terävimmän startin kilpailuun sai Rauma Golfin Ella Salminen, joka käytti
kierrokseensa 73 (+1) lyöntiä. Salmisen vanavedessä tuloksessa +2 ovat Oona Vartiainen, Roosa Närhi ja Matilda Castrén.

Salmisen kierros oli tasaista golfia, sillä kolmentoista
parin lisäksi kortista löytyi kaksi birdieä ja kolme bogeya. 

title_90736

Salminen kuvaili kierrostaan helpoksi.  

”Löin pallon väylälle ja lähestymiset greenille. Oli helppo
päivä, mutta birdiejä olisi voinut tehdä enemmän. Huomisen suunnitelma on
jatkaa samaa rataa, ja pelata omaa peliä”, Salminen suunnitteli. 

Torstain jälkeen ei voi sanoa voittajasta vielä
mitään, sillä miesten sarjassa peräti kymmenen pelaajaa jakaa viidettä sijaa
vain lyönnin kärkinelikon takana. Naisissa kärki on muutaman lyönnin karussa,
sillä viidentenä olevat pelurit ovat jo viisi lyöntiä kärkeä perässä.

Kategoriassa Uutiset