Nordcenterin vuoro

title_107037

Suomen ylin golfkiertue, Audi Finnish Tour
siirtyy tällä viikolla Nordcenteriin, jossa kilpaillaan torstaista lauantaihin.
Ammattilaisille on tälläkin viikolla jaossa yhteensä 10 000 euroa. Viime
vuonna Nordcenterissä voittoa juhlivat Joonas Granberg ja Matilda Castrén.
 

Linna
Golfista alkanut Finnish Tour ei lepäile alkukaudesta laakereillaan, vaan
kilpailuja on kolmena peräkkäisenä viikkona. Nyt vuorossa oleva Nordcenterin
osakilpailu pelataan aina haastavalla Freamin kentällä, jonka rantaväylillä
pelaajia testataan oikein kunnolla. Sääennusteet lupaavat ensimmäiselle
kilpailupäivälle kovaa tuulta, joka tulee entisestään vaikeuttamaan peliä.  

Viime vuoden
kilpailussa Joonas Granberg oli
ainoa, jonka kolmen kierroksen yhteistulos oli alle parin – hänkin alitti parin
vain yhden lyönnin turvin. Eli mitään tuloshurjastelua tuskin nähdään tänäkään
vuonna, vaikka lähtöluettelosta löytyvätkin kaikki kotimaan kärkinimet. 

Ammattilaispelaajat
olivat amatöörien puristuksessa jo Linna Golfin Sharp Openissa, jossa viiden
kärjestä peräti neljä pelaajaa pelaa amatööristatuksella. Nordcenterin
kilpailussa tilanne voi hyvinkin olla samanlainen, sillä viime viikolla
maajoukkuetehtävissä olleet pelaajat saapuvat ykköstiille Miki Kurosen, Lauri Ruuskan ja Kristian Kulokorven johdolla.  

Naisissa
edellisen kilpailun kaksi kärkisijaa vieneet Matilda Castrén ja Anna Backman eivät ole Nordcenterissä mukana.
Tämä avaa oven muille naisille nousta voittotaisteluun. Viime viikon kolmonen Ellinoora Moisio ja nelonen Petra Salko ovat varmasti
kiinnostuneita voitosta, kuten myös Jenna
Mäihäniemi ja Karina Kukkonen
, jotka eivät pelanneet Linna Golfissa. 

Kilpailussa
on mukana täydet 156 pelaajaa. Pelit alkavat torstaiaamuna kello 8.00.

Kategoriassa Uutiset