Pakka tiivistyi Vuosaaressa

title_115656

Matti Meriläinen (-6) onnistui säilyttämään
johtopaikkansa myös toisen kilpailupäivän jälkeen Audi Finnish Tourin finaalikilpailussa
Vuosaaressa. Kierroksensa parissa pelannut Meriläinen lähtee finaalikierrokselle
yhden lyönnin etumatkalta Mikael Salmiseen (-5) nähden. Naisten kilpailussa
Rosa Rantanen (+3) nousi piikkipaikalle, ja hänen johtonsa avauspäivän jälkeen
johtaneeseen Tiia Koivistoon (+8) on jo viisi lyöntiä. 

Audi Finnish
Tour -kausi on yhtä kierrosta vajaa valmis. Lauantain kierroksella on panoksena
sekä osakilpailun voitto että kokonaiskilpailun ykköstila. Finaalikilpailun
kärkitilalla oleva Katinkulta Golfin Matti
Meriläinen
on pelannut kaksi ensimmäistä kierrosta varsin birdie-rikasta
golfia, sillä hänen tuloskortistaan löytyy yhteensä 12 birdieä. Jos sama
ilottelu jatkuu myös lauantaina, on hän lähellä toista perättäistä Vuosaaren
FT-kilpailun voittoaan. Mutta toisena majaileva Mikael Salminen, kolmantena oleva Miki Kuronen ja neljättä sijaa jakavat Tuomas Salminen ja Niklas
Dahlgren
ovat hyvin pelissä mukana. Voitto on siis täysin auki.  

Kokonaiskilpailun
voitto on tällä hetkellä menossa Tuomas Salmiselle, jos hän tulee huomenna
maaliin kärkipäässä. Voitto nostaisi Mikael Salmisen uhkaamaan velipojan
kokonaisvoittoa, joten huomiselle riittää jännitettävää siinäkin asiassa. 

Meriläisen
perjantain kierros oli varsin mielenkiintoinen – 6 birdieä, 6 paria ja 6
bogeya.  

”Sain hyvän
lähdön kierrokselle, tein siihen helpon birdien. Sitten kakkosella meni lyhyt
par-putti ohi ja pitkälle vitosväylälle tuli kans bogey. Onneksi sain paikattua
muutamalla birdiellä tilannetta. Tänään oli todella epätasainen päivä –
kentällä nähtiin loistavia suorituksia ja sitten aivan surkeita vetoja.”

”Mutta
saatiin pidettyä piikkipaikka. Tästä on hyvä jatkaa huomiselle, kun on
mahdollisuudet voittaa”, Meriläinen kommentoi. 

Naisten
kilpailun kärjessä pelaava Rosa Rantanenon taistellut tällä kaudella loukkaantumisten kanssa, mutta nyt peli näyttäisi
sujuvan mallikkaasti. Kahden birdien ja kahden bogeyn myötä kierrostulos oli 72
(par), johon Rantanen oli syystäkin tyytyväinen. 

”Tänään oli
helppo päivä. Löin 15 griiniosumaa, mutta putteja olisi voinut upota
enemmänkin. Ei voi silti voi valittaa, olen ihan tyytyväinen tulokseen”, viimeisen
vuoden Englannissa opiskellut Rantanen ruoti kierrostaan. 

”Vuosaaren
kenttä on naisille melko pitkä, ja tuulen suunnalla on täällä iso merkitys.
Löin tänään hyvin tiiltä, niin ei ollut ongelmia sen kanssa.” 

Rantasen
viiden lyönnin johto vaikuttaa turvalliselta, mutta Vuosaaren raffit voivat
muuttaa tilannetta nopeastikin. Toisena oleva Tiia Koivisto ja kolmanneksi noussut Niina Liias (+9) ovat varmasti halukkaita nousemaan palkintopallin korkeimmalle
korokkeelle. 

Cut-raja oli
miehissä +6 ja naisissa +31. 

Lauantain
kierros alkaa kello 8.00.

Kategoriassa Uutiset