Peuramaan pojat vahvoilla

title_131889

Niclas Hellberg (-1) ja Veeti Mähönen (par) ovat parhaissa
asemissa ennen Audi Finnish PGA Golf Tourin Peuramaan osakilpailun viimeistä kierrosta.
Kotikentällään pelaavat Hellberg ja Mähönen ovat pelanneet kaksi ensimmäistä
kierrosta samassa ryhmässä toisiaan kirittäen. Lauantaina he saavat
pelikaverikseen Messilä Golfin Jani Perttilän
(+2). 

Mähöselle, 18, oman kotiseuran ykköspelaajan Hellbergin,
28, kanssa pelaaminen on ollut mieluisa kokemus. 

”Kivaa on ollut pelata kaverin kanssa, jota
on katsonut ylöspäin pikkujuniorista lähtien. Nyt kun pystyy vielä haastamaan
häntä, niin hienohan se on ollut samassa ryhmässä pelata kaksi päivää.
Toivottavasti huomenna on yhtä mukavaa”, Mähönen kehui Hellbergiä. 

Hellbergiltä irtosi myös kehut Mähösen
suuntaan. 

”On ihan hyvä, että täällä (Peuramaalla) on muitakin
kilpapelaajia. On ollut tietyllä tapaa melko yksinäistä tämä touhu, kun ei
hirveästi muita ole tuolla kilpailuissa näkynyt. Minun mielestä se on
pelkästään positiivista, että tulee nuoria mukaan kilpailuihin”, Hellberg sanoi. 

Perjantaina seurakaverien välisessä
kilpailussa Mähönen oli lyönnin verran parempi kierrostulosten oltua 72–73. Iltapäivän
lähdöissä pelanneet miehet olivat jälleen tuulen armoilla, kuten ensimmäisenäkin
päivänä. 

”Kyllä tänään oli vaikeampi päivä kuin eilen.
On tuon putin kanssa aika paljon ongelmia. Siinä menettää lyöntejä sen sijaan,
että sillä saisi lyöntejä. Hieman se mietityttää, ja jotain pitäisi keksiä
huomiselle”, Hellberg manasi. 

Mähönen oli Hellbergin kanssa samoilla
linjoilla, että perjantain kierros oli hankalampi kuin torstain kierros. 

”Huomenna pitää osua paremmin greeneihin, ja
kun pääsee paikoille, niin laittaa ne birdiet sisälle”, Mähönen suunnitteli. 

Lauantain kierrokselle lähdetään Hellbergin yhden lyönnin
edulla, mutta se ei ole 18 reiän kierroksella mikään ero. Myös Perttilällä, neljännellä
sijalla olevalla Dominic Jonesilla
(+3) ja viidettä sijaa jakavilla Juhana
Kukkosella, Henri Lipsasella ja Henri Satamalla (+4) on vielä täydet
saumat voittoon. 

Kilpailun cut-rajaksi muodostui +13, ja viimeiselle
kierrokselle jatkaa 40 pelaajaa. 

Lauantain lähtöajat
alkavat kello 8.00, ja kärkiryhmät lähtevät kierrokselleen kymmenen jälkeen.
Yleisöllä on vapaa pääsy seuraamaan kilpailua.

Kategoriassa Uutiset