Santeri Lehesmaa ennustaa kovaa tulostasoa Vuosaareen

title_131081

Nordcenteristä
toissa viikolla alkanut Audi Finnish PGA Golf Tour jatkuu tällä viikolla Vuosaari
Golfissa. Keskiviikosta perjantaihin pelattavassa kilpailussa on mukana
yhteensä 142 pelaajaa. Ammattilaisten sarjassa palkintopotti on 10 000 euroa. 

Vuosaaren kilpailun
osallistujalista pursuaa Suomen eturivin pelaajia niin naisten kuin miestenkin
puolella. Miesten sarjassa, jossa myös naisammattilaiset pelaavat, ovat esimerkiksi
mukana viime vuoden Finnish Tour -rankingin ykkönen Mikael Salminen, kauden avauskilpailun Nordcenterissä voittanut Matias Honkala, ja viime vuonna Vuosaaressa
ykköstilaa juhlinut Ursula Wikström. 
Naisten
sarjassa nähdään talven Yhdysvalloissa yliopistogolfia pelanneet Ellinoora Moisio ja Sandra Salonen, sekä koko Nordcenterin
kilpailun kärkikolmikko Elina Saksa,
Anna Backman ja Daniella Barrett. 

Naisammattilaisista
kilpailussa ovat Wikströmin lisäksi mukana Noora
Komulainen, Sanna Nuutinen, Leena Makkonen, Jenna Mäihäniemi ja Krista
Bakker. 

Kilpailun vahvoihin
ennakkosuosikkeihin kuuluu myös Tapiola Golfia edustava Santeri Lehesmaa. Puolustusvoimien Urheilukoulussa
varusmiespalvelustaan suorittava Lehesmaa lähtee Vuosaareen selkeällä pelitaktiikalla. 

”Kun kelit
ovat hyvät, niin nyt näyttää siltä, että nyt tullaan pelaamaan todella alhaisia
tuloksia. Paljon pitää tehdä birdiejä, ja sellaista minä tuossa ajattelin, että
jos jättäisi bogit pois ja tekisi par vitosille tuhojaan, niin sillä pääsisi
aika pitkälle”, Lehesmaa kertoo taktiikastaan. 

Vuosaaressa
on viime vuosina pelattu Finnish Touria vasta syksyllä, mutta tälle kaudelle
kilpailu siirtyi toukokuulle. Lehesmaalle siirto kelpaa. 

”Tämä on ihan hyvä muutos. Vuosaari on aina hyvässä
kunnossa, ja siellä pääsee pelaamaan hyvillä pinnoilla jo alkukaudesta. Tässä
vaiheessa kautta raffit eivät ole myöskään vielä niin pitkiä, mikä on
pelkästään hyvä juttu”, keskiviikkona kello 9.30 kilpailunsa käynnistävä Lehesmaa
jatkaa.

Kategoriassa Uutiset