Hook Open huipentui Ilari Saulon ja Sara Pihlajamäen voitonjuhliin

Ilari Saulo pääsi tuulettamaan voittoa Pirkkalassa. Kuva: Juha Hakulinen
Jännitys säilyi viimeiselle griinille asti, kun Finnish Tourin kauden neljättä kilpailua ratkottiin. Lopulta Ilari Saulon (–12) noin 1,5-metrinen par-putti päätösreiällä riitti varmistamaan hänelle Hook Openin ykköstilan ja 10 000 euron ykköspalkinnon.
Naisten kilpailussa erot kärjessä olivat selvempiä, kun Sara Pihlajamäki (+5) nappasi toisen perättäisen lyöntipelikisan voiton Finnish Tourilla.
Viimeisessä ryhmässä yhdessä Kim Koivun (–9) ja Oskari Nikun (–9) kanssa pelannut Saulo pelasi ratkaisupaikoissa tasaisen varmasti, eikä antanut kovaa kirineen Alex Hietalan (–11) tulla tuloslistalla yhtä lyöntiä lähemmäksi.
Saulo nosti voittopuheessa esiin Pirkkalaan saapuneen runsaslukuisen yleisön. Viimeisen reiän ympärille olikin kokoontunut mukavasti väkeä ottamaan kärkiryhmät vastaan.

Hook Openin kärkikolmikko: Alex Hietala, Ilari Saulo ja Oskari Nikku. Kuvasta puuttuu Kim Koivu. Kuva: Juha Hakulinen
Ykköstila oli Saulon mielessä jo kisaviikon alussa, ja hän onnistui tavoitteessa täydellisesti.
”Päällimmäinen tavoite on aina voittaa, kun lähtee kilpailuun. Mutta näen sen vähän eri tavalla. Yritän tsekata tietyt laatikot, että pystyisin pelaamaan mahdollisimman korkealla tasolla. Kun onnistun siinä, silloin yleensä tällaiset viikot ovat mahdollisia”, hän kertoi.
”Pelissä on näkynyt koko kauden ajan positiivisia merkkejä ja muutamia hyviä sijoituksia on jo tullut. Sellainen tietynlainen kontrolli lyömiseen on parantunut.”
Keimola Golfia edustavan Saulon pääkiertue on Nordic League, josta hänellä on yksi voitto tältä kaudelta. Hän aikoo pelata Suomen NL-kilpailut, ja tavoitteena on päästä pelaamaan myös HotelPlanner Tourin osakilpailu Vierumäellä.

Sara Pihlajamäellä on peli tällä hetkellä hallussa. Kuva: Juha Hakulinen
Naisten kilpailussa nähtiin mielenkiintoinen alku, kun kärkipaikalta startannut Sara Pihlajamäki teki ensimmäiselle väylälle bogin ja toiselle triplabogin.
”Siinä tapahtui kaikenlaista. Mutta piti vain jatkaa eteenpäin, ei siinä muuta voinut”, voittaja pyöritteli päätään ja naureskeli kankealle startilleen.
Toinen perättäinen lyöntipelikisan voitto Suomen ykköskiertueella on kova näyttö Pihlajamäen tämän hetken tuloskunnosta. Hän ei ole itsekään varma, mistä hyvä on löytynyt.
”Ennen Talman kisaa joku napsahti. Kun saa hyviä kisoja ja rundeja alle, niin siitä on helppoa jatkaa. Pitää vain päästä vauhtiin, ja nyt siihen on päästy”, hän iloitsi.

Pihla Pennanen ja Essi Ekholm venyivät Sara Pihlajamäen kanssa kärkikolmikkoon. Kuva: Juha Hakulinen
Naisten kilpailussa palkintosijoille ylsivät myös Pihla Pennanen (+9) ja Essi Ekholm (+10).
Kilpagolfkausi jatkuu vajaan kahden viikon kuluttua Karelia Golfissa pelattavilla lyöntipelin SM-kilpailuilla.