Revanssihenkeä Maskussa – Agerschou, Lindström ja Honkala jälleen vastakkain

Matias Honkala oli viime viikolla kolmas, miten käy tällä viikolla? Kuva: Juha Hakulinen

Viime vuonna ensimmäistä kertaa Nordic Leaguen kilpailun järjestänyt Kankaisten Golf toimii kisaisäntänä toistamiseen, kun Nordic League rantautuu tällä viikolla Maskun maisemiin.

Footjoy Finnish Swing on pohjoismaisen ammattilaisgolfkiertueen toinen ja samalla viimeinen osakilpailu Suomessa tällä kaudella. Ensimmäinen kilpailu, Finnish Open, pelattiin viime viikolla Peuramaa Golfissa, ja voittajaksi selviytyi Tanskan Jacob Worm Agerschou.

Perättäisille viikoille sijoitetut kilpailut auttavat ulkomailta Suomeen tulevia kilpailijoita karsimaan matkakuluja pelaamalla kaksi kilpailua samalla reissulla. Viime viikon voittaja Agerschou ei päässyt kuitenkaan nauttimaan tästä edusta.

”Lennän kilpailun jälkeen nopeasti käymään Tanskassa. Pelaan siellä maanantaina yhden ProAm-kilpailun, ja lennän tiistaina takaisin Suomeen”, Agerschou kommentoi matkasuunnittelmiaan Peuramaan kilpailun jälkeen.

Agerschoun ohella Kankaisten Golfissa nähdään muutkin viime viikon Finnish Openissa kärkisijoille sijoittuneet pelaajat. Uusinnassa niukasti Agerschoulle taipunut Niklas Lindström sekä kolmatta sijaa jakaneet Albin Tidén ja Matias Honkala haluavat varmasti päästä ottamaan revanssin tanskalaisesta.

Maskussa on mukana 92 pelaajaa, joista hieman yli puolet on suomalaisia. Kilpailun palkintopotissa on Finnish Openin tavoin 50 000 euroa.

Kilpailu käynnistyy keskiviikkona kello 9.00.

Lähtöajat

Kategoriassa Uutiset