Aleksi Seppänen pelaa uransa parasta golfia ja lähtee päätöspäivään kärkiryhmässä

Aleksi Seppäsen peli on ottanut isoja harppauksia eteenpäin. Kuva: Juha Hakulinen
Finnish Tour -kausi huipentuu lauantaina todella mielenkiintoiseen päätöskierrokseen Linna Golfissa. Yleisessä sarjassa kärkipaikka on Sami Santalan, Jussi Kumpulaisen ja todellisen yllätysnimen, Aleksi Seppäsen hallussa. He ovat tuloksessa +3.
Naisten sarjassa kärki ei vaihtunut, vaan Hanna Hänninen (+12) jatkaa piikkipaikalla.
Golfkenttien velikultana ja ajoittain raikulipoikanakin tutuksi tullut Seppänen on pelannut kaksi päivää loistavaa golfia Linna Golfin kentällä. Kierrostulokset 74–73 ovat hyvä osoitus Seppäsen potentiaalista. Syykin hyville kierroksille on olemassa.
”Puttisekoilu on loppunut. Lyön ihan samalla tavalla kuin ennenkin, mutta enää ei tule niitä kolmen putin griinejä. Pelaaminen on tällä tavalla melko paljon helpompaa”, Seppänen huokaisi.
Päätöskierrokselle kärkiryhmässä lähtevä Seppänen aikoo nauttia täysin siemauksin voittotaistelusta.
”Varsinkin kun on kauden viimeinen kisa, niin tästä jää toivottavasti kiva fiilis. Ja täällä on kiva pelata, kun kentän kunto on näin loistava.”
Kärkikolmikon perässä on kolmen amatöörin tiukka nippu jahtaamassa heitä. Migel Mutikainen (+5), Vili Tähkäpää (+6) ja Lauri Rosendahl (+6) ovat hyvän päivän sattuessa voittokamppailussa vahvasti mukana.

Oona Kuronen teki hyvän nousun tuloslistalla. Kuva: Juha Hakulinen
Naisten sarjassa avauspäivänä tuloksen 83 pelannut Oona Kuronen (+14) teki perjantaina ryhtiliikkeen ja nousi vain kahden lyönnin päähän kilpailun kärjessä jatkavasta Hanna Hännisestä. Kuronen pelasi toisen kierroksen 75 lyönnillä, joka oli selkeästi naisten sarjan paras noteeraus perjantaina.
Kotikaupungissaan pelaava Kuronen totesi torstain ja perjantain kierrosten olleen lyömisen puolesta hyvin samanlaisia, mutta avauskierrokselle sattui todella huono puttipäivä. Perjantaina meno viheriöillä oli taas tutumpaa Kurosta.
”Olen tyytyväinen, että sain kavennettua kaulaa, mitä ensimmäisen päivän jälkeen kärkeen oli. Oletin, että se olisi vaatinut vielä isompaa onnistumista, mutta tämä vain kertoo sen, että kenttä on pelannut tosi vaikeana”, sanoi Kuronen.
Sekä Hänninen että Kuronen odottavat tiukkaa ja mielenkiintoista päätöspäivää. Voittokamppailuun on sanansa sanottavana myös Essi Ekholmilla, joka on neljä lyöntiä kärjestä.
”Hienoa päästä noin hienolla kentällä pelaamaan. Nautitaan siitä”, perjantaina tuloksen 79 pelannut Hänninen totesi.
Päätöspäivänä pelaajat starttaavat kentälle 10. tiiltä kello 8.00 alkaen.