Huippunimet tähdittävät kauden avauskilpailua Hill Sidessa – suora lähetys Ruutu+:ssa
Harvoin on Audi Finnish PGA Golf Tourin kauden aloitusta odotettu yhtä hartaasti kuin tänä vuonna, ja perjantaina odotus viimein palkitaan, kun kauden ensimmäinen kilpailu käynnistyy Hill Side Golfissa.
Koronaviruspandemian takia kuukaudella lykkääntynyt kauden aloitus on ollut omiaan lisäämään kiinnostusta ensimmäistä kilpailua kohtaan, sillä kilpailuun on ilmoittautunut peräti 216 pelaajaa. Kilpailuun otetaan mukaan 156 pelaajaa (126 miestä ja 30 naista). Miesten sarjan palkintopotti on 10 000 euroa ja naisten 5 000 euroa.
Kansainvälisten golfkiertueiden ollessa tauolla Audi Finnish PGA Golf Tourin osallistujalista pursuaa kivikovia ammattilaispelaajia niin miesten kuin naistenkin puolella. Miesten puolella kovimpia nimiä ovat Kim Koivu, Janne Kaske, Roope Kakko, Oliver Lindell ja Lauri Ruuska. Naisissa paikalla on koko ammattilaispelaajien kärki Sanna Nuutisen, Ursula Wikströmin ja Noora Komulaisen johdolla.
Kilpailussa ei sen sijaan nähdä European Tour -voittaja Sami Välimäkeä, jonka piti alun perin pelata Hill Sidessa, mutta hän kuitenkin perui osallistumisensa kilpailuun.
Suomen kärkipään ammattilaispelaajien ohella kilpailussa on totta kai mukana käytännössä kaikki amatöörihuiput, joten Hill Sidessa nähdään todella mielenkiintoinen ja kovatasoinen kilpailu.
Lauri Ruuska on yksi heistä, kenen kilpailukalenteri meni koronatilanteen takia uusiksi. Alun perin Ruuskan kalenteriin oli merkitty tälle viikonlopulle Challenge Tourin osakilpailu Tšekeissä. Mutta nyt Ruuska on mukana Hill Sidessa, ja halu kilpailemaan on kova.
”On todella kiva päästä pelaamaan. Tässä pitää olla nöyränä ja osallistua niihin kisoihin, mihin nyt on mahdollista osallistua”, Ruuska sanoo.
Pakollisen kilpailutauon aikana Ruuskalle on auennut mahdollisuus tehokkaaseen harjoitteluun valmentajansa David Silvan kanssa. Uusien asioiden tuominen kilpailutilanteeseen on kuitenkin aina haaste, ja sen Ruuskakin tiedostaa.
”Nyt on harjoiteltu todella kovaa, ja aika paljon peliä on kehitetty. Hyvään suuntaan tässä ollaan menossa, mutta pelikunnon näkee vasta sitten viivalla.”
Ursula Wikström jakaa Ruuskan ajatukset siitä, että kilpailutuntuman löytyminen heti Hill Siden kilpailun alussa voi olla todella hankalaa.
”Kisakunnosta ei ole pienintäkään hajua. Se on täysi yllätys varmasti kaikille. Tässä on kuitenkin niin pitkä tauko edellisestä kilpailusta”, viimeksi maaliskuussa naisten European Tourilla kilpaillut Wikström sanoo.
Audi Finnish PGA Golf Tour ja Suomen Golfliitto halusivat tukea suomalaista naisgolfia tuomalla Hill Siden osakilpailuun naisille oman 5 000 euron palkintopotin.
”Kilpaileminen on sitä, mitä tässä haluaa tehdä. Ja kisassa on mukana käytännössä kaikki kärkinaiset, joten hyvä kisa saadaan varmasti aikaiseksi”, Wikström ennustaa.
Audi Finnish PGA Golf Tourin johtaja Teemu Laakso on tyytyväinen, kun kilpailukausi pääsee viimein käyntiin. Hän haluaa kuitenkin muistuttaa, että elämme edelleen poikkeuksellisia aikoja.
”Virus on edelleen keskuudessamme ja on ensiarvoisen tärkeää, että muistamme sen ja käyttäydymme kisoissa sen mukaan. Kisatapahtumiin osallistuvien on muistettava toimia vastuullisesti, jotta voimme viedä tapahtumat turvallisesti läpi pelaajien, katsojien ja toimitsijoiden osalta.”
Hill Sidessa pelataan ilman yleisöä, mutta viikonlopun kierroksia on mahdollista seurata suorana lähetyksenä Nelosen Ruutu+ -palvelun kautta. Lauantaina lähetys käynnistyy kello 13.00 ja sunnuntaina kello 9.30.