Sakke Siltala omilla luvuillaan Infra Kiri Openissa
Amatööri Sakke Siltala on kahden pelipäivän jälkeen tukevassa johdossa Lakeside Golfissa pelattavassa Infra Kiri Openissa. Siltalan tulos -6 oikeuttaa kärkipaikkaan viiden lyönnin erolla kakkossijaa jakaviin Saku Ellilään, Lauri Rosendahliin, Ville Virkkalaan, Teemu Bakkeriin ja Niclas Hellbergiin.
Siltalan tuloskortti oli toisen kierroksen osalta rauhallista katsottavaa. Vain yksi bogi lipsahti päivän aikana tulosta laskemaan.
”Resepti oli aika lailla sama kuin eilen. Muutama birdie tuli vähemmän, mutta ihan yhtä paljon annoin mahdollisuuksia kuin eilen. En ollut missään kohtaa ongelmissa. Pari hyvää par-pelastusta mahtui mukaan”, Siltala ruoti kierrostaan.
Sastamalassa sadepilvet olivat pelaajien riesana toisenakin kisapäivänä, mutta Siltala ei nähnyt vesisateissa mitään negatiivista kentän kuntoa ajatellen.
”Griinit ovat vähän pehmeämmät, ja ne spinnaavat enemmän, mikä on ihan kiva. Mutta ihan hyvin ne rullaavat, ei mitään valittamista.”
Kärjestä viimeiselle kierrokselle lähteviltä pelaajilta kysytään aina, että millä eväillä viimeiseen päivään lähdetään, ja sama kysymys esitettiin toisen päivän jälkeen myös Siltalalle.
”Ei kai tässä tarvitse mitään muuttaa. Minulla on hyvä game plan. Siinä vain pysyy, niin hyviä asioita tapahtuu”, johtaja totesi.
Naisten kilpailussa kärki on paljon yleisen sarjan kärkeä tasaisempi. Johtopaikalle noussut June Weckman on tuloksessa +2, mutta Oona Kuronen ja Elina Saksa lähtevät vain lyönnin takamatkalta viimeiseen päivään.
Vain yhden draivin päivän aikana lyönyt ja muuten rauta-avauksiin luottanut Weckman kiitteli putteriaan toisen päivän päätteeksi.
”Putit ovat uponneet hyvin, ja pallo on pysynyt suurimmaksi osaksi hyvin kentällä. Pari huonoa lyöntiä on ollut, ja niistä on joutunut vaikeuksiin. Mutta niistäkin on selvitty”, tulokset 73–73 kahtena ensimmäisenä päivänä pelannut Weckman sanoi.
Weckman pääsi vastaamaan samaan kysymykseen kuin Siltala viimeisen kierroksen suunnitelmista.
”Pari avausta enemmän väylällä, niin ei tule bogeja niin paljon.”
Päätöspäivän pelit käynnistyvät kello 8.00, ja kärkiryhmät lähtevät kentälle 9.30 ja 9.40.