Ahokas ja Junkkari paalupaikalla Nordcenterissä

Antti Ahokas puttasi itsensä kisan kärkeen. Kuva Juha Hakulinen.

Antti Ahokas (-3) oli tiiviin ryhmän paras Audi Finnish PGA Golf Tourin kauden finaalikilpailun avauskierroksella Nordcenterissä. Kierroksensa bogeylla aloittanut Ahokas ei avausreiän jälkeen enää parin ylityksiin sortunut, vaan korttiin merkattiin parien lisäksi neljä birdieä.

Naisten kilpailussa Krista Junkkari sai rauhallisen startin kierrokselleen, mutta vauhdikkaalla loppukirillä hän painoi kierrostuloksensa yhden lyönnin alle parin.

Ahokkaan tunnelmat kierroksen jälkeen olivat vahvasti positiivisen puolella, sillä 70 lyönnin alitus Nordcenterin Fream-kentällä on aina hyvä suoritus.

”Oli hyvä päivä, eikä siellä ollut mitään kummallisuuksia. Pallo oli hyvin pelissä, sen jälkeen sain hyvin greeniosumia ja putitkin upposivat hyvin”, Ahokas sanoi.

Lauantaille luvataan vesisadetta koko päivälle, mutta Ahokas on valmis tulevaan haasteeseen.

”Huominen vaikuttaa aika sotaisalta keliltä. Lähdetään taistelemaan, sillä tämä kenttä ei anna mitään ilmaiseksi”, Ahokas ennakoi.

Ahokkaan etumatka toista sijaa jakaviin Ilari Sauloon, Elias Haavistoon ja Ossi Mikkolaan on vain yksi lyönti. Yhden alle parin tilanteessa on seitsemän pelaajaa.

Krista Junkkarin peli oli hyvässä kunnossa kierroksen jälkimmäisellä puoliskolla. Kuva Juha Hakulinen.

Naisten kisaa johtava Krista Junkkari teki bogeyt väylille 5–7. Sen jälkeen hän iski ison vaihteen silmään, ja pelasi seuraavat seitsemän reikää neljä alle parin. Kierroksen päätyttyä Junkkarin nimi löytyi tuloslistan kärjestä, mikä tuli pienenä yllätyksenä pelaajalle itselleenkin.

”Ai johdanko minä? No, hyvä. En katsonut tuloksia ollenkaan. Mutta kiva, että olen kärjessä”, Junkkari sanoi iloisena.

Junkkari sanoi, että kierroksen alun bogeyt tulivat heikkojen lähestymisten seurauksena. Kun rautapeli kierroksen edetessä parani, alkoi myös tuloskorttiin ilmestyä birdiejä.

”Lähdin päivään sellaisella väylä-greeni, väylä-greeni -ajatuksella, ja se toimi tänään”, Junkkari kertoi pelistään.

Naisten kilpailussa toista sijaa jakaa kolme pelaajaa: Camilla Järvelä, Kia Sormunen ja Erika Danielsson. He ovat tilanteessa +1.

Joukkuekilpailussa parhaan alun kilpailuun sai SGA Bombers -joukkue (-2).

Kategoriassa Uutiset