Erofejeff rennolla pelillä ykköseksi – Wikströmiltä myös vahva avauskierros

Peter Erofejeff antoi Patrik Laineelle muutamia hyviä vinkkejä torstain kierroksella. Kuva Juha Hakulinen.

Patrik Laineen kanssa samassa ryhmässä pelannut Peter Erofejeff aloitti parhaiten NRG Open Hosted by Veikko Salli -kilpailun. Bogittoman 68 (-4) lyönnin kierroksen pelannut Erofejeff johtaa Audi Finnish PGA Golf Touriin kuuluvaa osakilpailua lyönnin erolla Mikko Kauniskankaaseen ja Viron Sander Aadusaareen (-3).

Naisten kilpailussa lähdettiin liikkeelle odotetusti, sillä kilpailua johtaa Ursula Wikström (-2) ja toisena on Noora Komulainen (-1). Komulaisen kanssa toista sijaa jakaa Matilda Svahn.

Erofejeff myönsi tuskailleensa tuloksenteon kanssa viimeisimmissä kilpailuissaan, mutta Nokialla pelissä oli sopivaa rentoutta.

”Minulla on ollut pitkään peli kunnossa, mutta olen ollut kireä kuin viulun kieli ja yrittänyt liikaa. Mutta tänään annoin vaan mennä. Neljä birdieä, eikä yhtään bogia. Todella hyvää ja stediä peliä”, Espoo Ringside Golfia edustava Erofejeff kertoi.

Patrik Laineen peliesityksistä Erofejeffillä oli pelkkää hyvää sanottavaa. NHL-tähden golftaidot tekivät Euroopan kiertueellakin pelanneeseen Erofejeffiin vaikutuksen.

”Se on ihan klassinen tapaus: hyvä golfari menetetty jääkiekon pariin. Kaksi vuotta pelannut ja seiskan händäri (tasoitus). Pelimies, laji kuin laji”, Erofejeff kehui pelikaveriaan.

Kovassa tuulessa pelatun kierroksen aikana kaiken kokenut Erofejeff antoi myös pari hyvää vinkkiä Laineelle, jonka peli lähti sakkaamaan kovassa tuulessa. Erofejeff vinkkasi Lainetta rauhoittamaan lyömistä, ja ottamaan riittävän isoa mailaa käteen, kun pelattiin tuulessa.

Laineelle itselleen kierrostulos 90 (+18) lyöntiä oli pettymys. Hieman alakanttiin sujuneesta kierroksesta huolimatta hymy säilyi maalitykin huulilla koko kierroksen ajan.

”Hauska kokemus oli. Tosi mukavia äijiä oli. Pääsi näkemään läheltä, miten tuota golfia oikeasti pelataan. Mukava päivä ja huomenna lähdetään parantamaan”, Laine summasi kierrostaan.

Osallistuminen NRG Openiin on Laineen lyhyen golfuran ensimmäinen kunnon golfkilpailu.

”Juomapanoksista ollaan kavereiden kanssa kisattu, ei ole tullut tällaisissa olosuhteissa ennen pelattua”, hän sanoi.

Toinen NRG Openissa nähtävä NHL-pelaaja, Sami Vatanen, selvisi avauspäivästään kiitettävin arvosanoin. Hän jakaa tuloslistalla sijaa 89 tuloksella 81 (+9). New Jerseyn puolustaja myönsi, että perhosia oli vatsassa ennen kierrosta.

”Kyllä tässä enemmän jännitti kuin jääkiekkopelissä. Mutta ihan ok me selvittiin maaliin. Siinä oli vaihtelevaa tulosta, ja yksi birdie saatiin aikaiseksi. Voi olla ihan tyytyväinen siihen”, Vatanen kertoi.

Tampereella asuva Vatanen ei lähtenyt kilpailuun todellakaan pystymetsästä, vaan suomalaisten NHL-pelaajien kärkigolfareihin lukeutuva Vatanen oli harjoitellut kunnolla ennen kilpailua.

”Kyllä sitä on tullut pelattua. Tykkään pelata tosi paljon. Kentällä on tullut vietettyä aikaa. Mutta se ei ole sama asia, kun menee kilpailuun ensimmäistä kertaa. Nyt oli enemmän jännitystä kuin kavereiden kanssa pelatessa”, Amerikan-kotiinsa golfsimulaattorinkin viime talvena hankkinut Vatanen tunnusti.

Ursula Wikströmin peli toimi torstaina. Kuva Juha Hakulinen.

Naisten kilpailua johtava Ursula Wikström oli ympyröinyt NRG Openin jo hyvissä ajoin kilpailukalenteriinsa. Viime vuonna kilpailun voittoa juhlinut Wikström kertoi, että avauspäivänä oli selkeästi erilaista pelata kuin viime vuonna.

”Tuuli teki pelistä haastavan. Tuntui, että lyötiin koko ajan vastatuuleen”, Wikström nauroi.

Kymppitiiltä kierroksensa aloittanut Wikström esitti vahvoja otteita etenkin kierroksensa toisella puolikkaalla, jonka hän pelasi kolme alle parin.

”Ihan tyytyväinen olen. Ilman suurempia ongelmia selvittiin. Sellainen semi-ok”, Wikström arvioi kierrostaan.

Kilpailun toinen kierros käynnistyy perjantaina kello 8.00, ja yleisöllä on vapaa pääsy seuraamaan kilpailua.

Kategoriassa Uutiset