Erofejeff uusinnan kautta voittoon Peuramaalla

title_108455

Audi Finnish Tourin Peuramaan osakilpailun
voittajaa jouduttiin hakemaan lopulta neljänneltä uusintareiältä, jonka jälkeen
voittajaksi julistettiin Peter Erofejeff. Tiukan vastuksen Erofejeffille
tarjosi Ossi Mikkola, mutta neljännen uusintareiän (kentän 1. reikä) bogey jätti
nurmijärveläisen toiseksi. Naisissa Jenna Mäihäniemi johti alusta loppuun. 

Espoon
Ringside Golfia edustavan Peter
Erofejeffin
neljännen uusintareiän par riitti lopulta voittoon ennen Ossi Mikkolaa. Miesten välinen uusinta
oli lähipelitaistelua parhaimmillaan, kun molemmat olivat vuorotellen
hankaluuksissa Porkkala-kentän 18. reiällä. Kun 18. reiällä ei saatu kolmella
yrityskerralla ratkaisua, siirryttiin ykkösreiälle, jossa Erofejeff nousi
voittoon.  

Varsinaisessa
kilpailussa Erofejeff ja Mikkola päätyivät yhteistulokseen yksi yli parin. Heistä
lyönnin päähän jäi 16-vuotias Oliver
Lindell
, joka laittoi ammattilaispelaajat kierroksen aikana todella
tiukoille. Neljättä sijaa oli jakamassa kuusi pelaajaa: Niklas Dahlgren, Joonas Granberg, Janne Mommo, Henri Lipsanen, Matti
Meriläinen ja Tuomas Salminen.
Kuusikko jäi kärkikaksikosta kuuden lyönnin päähän. 

Sunnuntaina
Aasian kiertueen kilpailuun Bangkokiin matkaava Erofejeff oli huojentunut, kun
urakka päättyi voittoon. 

”Uusinta oli
raskas. Toivottavasti ei tarvitse kauhean montaa kertaa enää lyödä tuota vikaa
väylää, kun siitä tuulesta ei ota mitenkään selvää. Se on ristiriitainen väylä,
tuuli vie palloa miten sattuu”, Erofejeff kommentoi jyrkkään alamäkeen
pelattavaa 18. reikää. 

”Hyvät
fiilikset tässä on. Aikamoinen taistelu, siellä tuuli mun mielestä kovempaa
kuin edellisinä päivinä. En tiedä oliko se pään sisällä, mutta oli tosi
haastavaa pelata. Se oli sellaista vuoristorataa onnistumisten ja
epäonnistumisten kanssa.” 

Kilpailun
jälkeisessä palkintojenjaossa Erofejeff osoitti herrasmiehen elkeensä muistamalla
caddiena toiminutta Topias Paakkaria
Mikko Ilosen
golfhanskalla, jolla Ilonen pelasi Mastersin
par-3-kilpailussa. Hanskaa koristivat Ilosen ja Teemu Selänteen nimikirjoitukset. 

Naisten
kilpailussa Master Golfin Jenna
Mäihäniemi
istui kuljettajan paikalla lähdöstä maaliin johtaen jokaisen
kierroksen päätteeksi. Voittotulos oli lopulta +6, jolla tuli kolmen lyönnin
voitto ennen EGS:n Matilda Castrénia.
Kolmatta sijaa jakoivat Petra Salkoja Ellinoora Moisio tuloksella +14. 

Mäihäniemen
alkukauden pelit eivät ole sujuneet toivotulla tavalla svingiremontin takia,
mutta nyt uusittu lyönti toimi alusta loppuun.  

”Nyt sain
lyönnin kuntoon ja peli tuntui ihan hyvältä. Aloitin tänään tosi hyvin, mutta
en tiedä johtuiko se jännityksestä vai mistä, mutta tein kaksi tuplaa tuohon
loppuun”, ensi viikolla seurajoukkueiden SM-kilpailuissa pelaava Mäihäniemi
jutteli. 

Audi Finnish
Tour jatkuu seuraavan kerran elokuun lopulla Pickalassa.  

Kategoriassa Uutiset