Jaakko Mäkitalo taisteli Paltamo Openin voittoon

title_131690

Alastaro
Golfin Jaakko Mäkitalo palasi viiden
vuoden tauon jälkeen voittokantaan Audi Finnish PGA Golf Tourilla. Mäkitalo
juhli Paltamo Openin voittoa yhteistuloksella -6 pelattuaan kierrostulokset 70–72–68.
Eroa toiseksi sijoittuneeseen Messilä Golfin Jani Perttilään (74–70–67, -5) jäi yksi lyönti. Nordcenter Golf
& Country Clubin Niklas Dahlgren
(68–75–69, -4) otti kolmannen sijan. 

Mäkitalo laittoi
kilpailun jännäksi vielä toiseksi viimeisellä reiällä, jossa hänen avauksensa
karkasi veteen. 

”Se oli koko
kilpailun ainoa huono avaus. Pakko myöntää, että siinä alkoi ehkä vähän vanhaa
jännittämään, kun aloin laskea tilannetta. En osunut sitten edes wedgellä
greeniin, ja siihen tuli turhaan se triplabogey. Bogeyn tai tuplan olisi ymmärtänyt,
mutta ei triplaa”, Mäkitalo suomi itseään. 

Mäkitalon
edellä pelannut Perttilä oli lopettanut oman kierroksensa tulokseen -5, ja
Mäkitalon piti tehdä viimeiselle par voiton varmistamiseksi. 

”En tiennyt
tilannetta ihan tarkalleen. Ajattelin, että Perttilä on varmaan aika lähellä.
Vaikka 18:n avaus oli vähän heikko, pääsin silti hyvälle birdiepaikalle, joka
ei kuitenkaan uponnut. Mutta par riitti onneksi voittoon”, Mäkitalo iloitsi. 

Paltamo Open
on vuosikaudet kuulunut Suomen golfkesän ykköskilpailuihin. Mäkitalo allekirjoittaa
väitteen täysin. 

”Olen aina
tykännyt Paltamon tyylisistä kapeista kentistä. Ja onhan tämä makea kenttä, siitä
ei pääse yli eikä ympäri!” 

Kärkikolmikon
takana neljättä sijaa jakoivat Peuramaa Golfin Veeti Mähönen, Suur-Helsingin Golfin Tuomas Salminen ja Nurmijärven Golfklubin Ossi Mikkola. Heidän yhteistuloksensa oli -3. 

title_131691

Naisten kilpailusta
ei tullut samanlaista jännitysnäytelmää kuin miesten kilpailusta. Oulun
Golfkerhon Karina Kukkonen pelasi
voittoon yhteistuloksella par (73–71–72). Kukkosen ja toista sijaa jakaneiden
Karelia Golfin Emilia Tukiaisen, Aura
Golfin Daniella Barrettin ja
Suur-Helsingin Golfin Anna Kuitusen
väliin jäi viisi lyöntiä. 

Kukkonen
otti voitto-onnitteluja vastaan iloisin ilmein. 

”Tosi hyvät
tunnelmat on tällä hetkellä. Tuntuu, että nyt alkoi peli kulkea. Peli ei ole
tässä keväällä ollut mitään kovinkaan timanttista, mutta nyt homma toimi”,
Kukkonen nautiskeli. 

”Hyvin löin
tänään, ja minulla olisi ollut mahdollisuudet aika paljon parempaankin
tulokseen. Tämä on aika lyhyt kenttä, ja vaikka löin paljon avauksia raudoilla,
pääsin silti lyömään lähestymisiä wedgellä”, Kukkonen jatkoi. 

Kukkosen
kausi jatkuu ensi viikolla Messilä Golfissa, jossa pelataan naisten
LETAS-kiertueen kilpailu. 

Audi Finnish
PGA Golf Tour jatkuu myös ensi viikolla, jolloin miehet kisailevat Peuramaa
Golfissa. Siellä nähdään myös Jaakko Mäkitalo.

Kategoriassa Uutiset