Kalle Samooja ja Emilia Tukiainen Peuramaan sadekilpailun parhaat

title_121108

Välillä
rankaksikin yltyneessä sateessa pelattu kauden neljäs Audi Finnish Tourin
osakilpailu päättyi Aura Golfin Kalle
Samoojan (-6) voittoon. Lauantain viimeisessä ryhmässä yhdessä Otto Vanhatalon (par) ja Joonas Granbergin (+2) kanssa pelannut
Samooja oli heti aamusta asti hyvässä vireessä. 

”Sanoin caddiena
toimineelle kihlatulleni jo rangella, että tänään tulee hyvää päivä. Siivosen
Makke sai viritettyä miehen aamulla hyvään kuntoon”, Samooja kiitteli kiertueen
fysioterapiapalveluista vastaavaa Marko
Siivosta.  

”Kakkosväylällä
tuli sellainen turha virhe, kun otin kolme puttia. Viheriöt olivat ehkä vähän
hitaammat kuin edellisillä kierroksilla. Mutta sen jälkeen sain pikkuvirheet
aina paikattua hyvällä lähipelillä, ja sain muutamia hyviä putteja sisään”, päätöspäivänä
tuloksen 70 pelannut Samooja kertoi. 

Kierros
eteni alusta lähtien Samoojan ja Pickala Golf Clubia edustavan Vanhatalon
komennossa. Kaksikko eteni tasatahtia 12:nnelle reiälle asti, jonka jälkeen
Samooja teki tärkeät birdiet väylille 13 ja 15. Lopullisesti kilpailu ratkesi
Samoojan eduksi 17:nnellä, kun Vanhatalon korttiin merkattiin triplabogey. ”

Meillä oli
tiukkaa kisaa. Otto pelasi hyvää golfia, harmittava tripla vain tuohon loppuun.
Muuten hän pelasi oikein hyvin”, Samooja kehui tiukan vastuksen antanutta
Vanhataloa. 

Samooja on
pelannut tällä kaudella villien korttien avulla Challenge Touria. Menestys ei
kuitenkaan ole ollut toivottua. Voitto Peuramaalta tuli siinäkin mielessä
hyvään rakoon. 

”Kyllä tästä
itseluottamusta taas saa. Ja on se hyvä näyttää pojille, mikä se tämän hetken
rutiinitaso on. Sosiaalisessa mediassa on kuulunut huuteluita, ja tämä on hyvä
esimerkki niille, että kun ollaan samalla viivalla, niin on turha sitten
selitellä”, Samooja täräytti. 

Kilpailussa
kolmanneksi sijoittui Oulun Golfkerhon Juhana
Kukkonen (+1). Tuomas Salminen
(+2) ja Joonas Granberg jakoivat viidennen sijan. 

Naisten
kilpailussa nähtiin todella tiukka kilpailu voitosta. Karelia Golfin Emilia Tukiainen (+12) oli lopulta
vahvin, ja hän nappasi voiton ennen Hannele
Mikkolaa (+13) ja Ellinoora Moisiota
(+14). 

Tuloksen 78
lauantaina pelannut Tukiainen nautti uransa avausvoitosta Audi Finnish
Tourilla. 

”Tänään ei
ollut ihan niin helppoa pelaamista kuin eilen. Alku lähti vähän heikosti
liikkeelle, kun oli avausten ja lähestymisten kanssa vaikeuksia. Mutta loppua
kohti sain vähän tsempattua, että sain enemmän greeniosumia. Birdiejä ei tänään
tullut, sen verran oli peli hukassa” viime syksynä Peuramaalla Audi Finnish
Tourin karsinnan voittanut Tukiainen kommentoi. 

Tukiaisen
seuraavat haasteet odottavat ensi viikolla Keski-Suomessa. 

”Seuraavat
kilpailut ovat junioreiden SM-kilpailut Laukaan Peurunkagolfin kentällä”,
Tukiainen kertoi suunnitelmiaan. 

Audi Finnish
Tour jatkuu heinäkuun ensimmäisellä viikolla pelattavilla reikäpelin Suomen
mestaruuskilpailuilla. 

Kategoriassa Uutiset