Kausi 2021 tekee tuloaan

 

Uusi kausi kolkuttelee jo ovelle. Kuva viime vuoden Lakiston kilpailusta. Kuva Juha Hakulinen.

Kotimaisen huippugolfin kausi 2021 alkaa olla jo ovella, sillä Audi Finnish PGA Golf Tourin ensimmäinen osakilpailu pelataan Nordcenterin Fream-kentällä reilun kuukauden päästä. Kilpailupäivät ovat 14.–16. toukokuuta. Sitä ennen on kuitenkin ohjelmassa kauden 2021 karsintakilpailu, joka pelataan 8.–9.5. St. Laurence Golfissa. Kilpailuihin voi jo ilmoittautua www.finnishtour.fi -sivujen kautta.

Suomen koronatilanne on otettu huomioon alkavan kauden suunnittelussa. Korona varjostaa ainakin alkukautta, ja tilannetta seurataan koko ajan. Mahdolliset kilpailujen peruutukset tehdään hyvissä ajoin. Kilpailut järjestetään vain, jos se on turvallista ja viranomaismääräykset sen sallivat.

Audi Finnish PGA Golf Tourilla kilpailunjohtajana toimiva Arto Teittinen odottaa tulevaa kautta mielenkiinnolla.

”Kausi alkaa karsinnalla, johon kannattaa osallistua ja varmistaa itselleen hyvä pelioikeus koko kaudeksi. Se on myös hyvä harjoituskilpailu, sillä kenttä viritetään totta kai kisakuntoon”, Teittinen sanoo.

Kauden aikana pelataan yhteensä seitsemän osakilpailua. Viime vuoden tapaan mukana on myös joukkuekilpailu, mutta tälle kaudelle joukkueen pelaajamäärää on tiputettu 3 pelaajaan. Seuroille lähetetään erillinen tiedote joukkuekilpailuun ilmoittautumisesta. Tulevan kauden tuomaritkin on jo nimetty, ja tällä kaudella jokaisessa kilpailussa päätuomarina toimii kokenut JP Salakari.

Kiertueen nimisponsorina jatkaa Audi, ja muut pääyhteistyökumppanit ovat Crisp ja Golfliitto.

Golf Pirkkala on yksi tämän kauden uusista kisakentistä. Pirkkalassa ei ole lähdetty soitellen sotaan kisajärjestelyiden suhteen, vaan Eezy Open -nimellä kulkevassa kilpailussa on peräti 40 000 euron palkintopotti.

Golf Pirkkalan toiminnanjohtaja Sami Övermark kertoo, että idea Suomen ykköskiertueen kilpailun järjestämisestä lähti NHL-jääkiekkoilija Sami Vataselta, joka on seuran jäsen ja innokas kilpagolfin ystävä.

”Sami kysyi, miksi Pirkkalassa ei ole järjestetty Finnish Tourin osakilpailua. Nappasin siitä ajatuksesta sitten kiinni, ja viime kesästä asti tätä on työstetty”, Övermark kertoo kilpailun taustasta.

Övermark sanoo, ettei se ole pelkkää pirkanmaalaista suuruudenhulluutta, että kilpailussa on 40 000 euron palkintopotti, vaan se kertoo tavasta tehdä asioita. Kun tehdään, tehdään kunnolla.

”Eezyn ja Laineen Timon mukanaolo ovat totta kai avainasemassa kilpailun järjestämisessä. Mutta Golf Pirkkala on ollut vähän sellainen vaiettu salaisuus, ja tämän kilpailun myötä pääsemme tuomaan Golf Pirkkalaa tutuksi Suomi-golfissa”, Övermark sanoo. Laine on NoHo Partnersin hallituksen puheenjohtaja.

New Jersey Devilsin puolustaja Sami Vatanen on juuri lopetellut rangetuokionsa, kun hän vastaa puhelimeen New Yorkissa. Vatanen kertoo, että Eezy Openin tarkoitus on lisätä pelimahdollisuuksia nuorille huippugolfareille.

”Ei Suomessa ole liikaa näitä isoja kisoja, ja uskon, että tämä on hyvä juttu koko Suomi-golfille. Meillä on ollut hyvä porukka tekemässä tätä kisaa”, itsekin kilpailuun osallistuva Vatanen toteaa.

Audi Finnish PGA Golf Tour 2021 osakilpailut:

  • 8–9.5 Audi Finnish PGA Golf Tour -karsinta 2021, St. Laurence Golf
  • 14–16.5. Finnish Tour Opening, Nordcenter Golf & Country Club
  • 28–30.5. Finnish Tour II, Suur-Helsingin Golf
  • 11–13.6. Finnish Tour III, Hills by GoGolf
  • 22–24.6. Reikäpelin SM-kilpailut, Laukaan Peurunkagolf
  • 8–10.7. Eezy Open, Finnish Tour V, Golf Pirkkala
  • 18–20.8. Finnish Tour VI, Paltamo Golf
  • 10–12.9 Finnish Tour Final, Peuramaa Golf
Kategoriassa Uutiset