Kylmänkankea Kakko jatkaa Nordcenterin kisan kärjessä

title_131059

Par-tuloksen
perjantain kierroksellaan pelannut Helsingin Golfklubin Roope Kakko (-4) johtaa Audi Finnish PGA Golf Tourin kauden
avauskilpailua Nordcenterin Fream-kentällä, kun kaksi kierrosta on saatu
pelattua. Lauantain päätöskierrokselle Kakko lähtee kahden lyönnin erolla
Nurmijärven Golfklubin Ossi Mikkolaan,
joka kirjautti perjantain parhaan kierrostuloksen, 68 lyöntiä. Nevas Golfin Matias Honkala (+1) on kolmantena. 

Naisten
kilpailussa Kanavagolf Vääksyn Anna Backman
(+5) pitää kärkipaikkaa. Viime vuonna Nordcenterin kilpailun voittaneen
Backmanin kanssa lauantain kuumassa ryhmässä pelaavat Golf Talman Nicola Fall ja Elina Saksa (+8). 

Perjantain
kierros pelattiin todella koleassa kevätsäässä. Kakon vaatetus kierroksen
aikana kertoo kelin viileydestä. 

”Olo on kuin
Michelin-ukolla, kun oli poolo, pari villapaitaa ja untuvaliivi päällä. Vähän liian
kylmää meikäläiselle. Lyöminen oli melkoista runttaamista”, Kakko kertoi. 

Kolme bogeya
ja kolme birdieä kierroksellaan tehnyt Kakko oli kuitenkin tyytyväinen tulokseensa. 

”Tämä
kierros ei antanut mitään osviittaa pelin tasosta. Mutta hyvin sinnittelin, ja
sain taisteltua hyvän parin sisään 17:nnellä ja vielä birdien viimeiselle.
Kyllä minä tuon par-tuloksen ilman muuta otan”, Kakko iloitsi. 

title_131060

Backman oli
myös iloinen perjantain peliesitykseensä. 

”Etu- ja
takalenkit olivat molemmat todella hyvää lyömistä. 17. reiän tupla tuli siitä,
kun lähestyminen jäi ihan vähän lyhyeksi ja jäi veteen. Muuten löin todella
hyvin, ja sain pari birdieä”, Backman ruoti kierrostaan. 

Kierrostulokset
77–72 kahdella ensimmäisellä kierroksella pelannut Backman löysi selkeän eron
kierrostensa väliltä. 

”Tänään oli
kyllä paljon parempaa lyömistä kuin eilen. Eilisellä kierroksella jouduin koko
ajan pelastamaan pareja, mutta tänään pääsin hyville birdie-paikoille.” 

Nordcenterin
Fream-kenttä on todella vaativa kilpakenttä, joka testaa pelaajia
monipuolisesti. Backmanin mietteet kentästä ovat vahvasti positiivisen puolella. 

”Tämä on
haastava, mutta täällä pääsee vetämään myös kovaa. Kenttä oli aika erilainen
kuin eilen, kun tiipaikat olivat aika edessä”, Backman sanoi. 

Kilpailun
päätöskierros käynnistyy lauantaina kello 8.00. Yleisöllä on vapaa pääsy
seuraamaan kilpailua.

Kategoriassa Uutiset