Mikael Salminen kiri kotikisan voittoon – Kaukinen naisten ykkönen

title_125740

Suur-Helsingin Golfin Lakiston kentällä
pelattu Audi Finnish Tour -osakilpailu päättyi Mikael Salmisen komeaan
voittoon. Päätöspäivänä tuloksen 67 pelannut Salminen vei voiton lyönnin erolla
toista sijaa jakaneisiin Kim Koivuun ja Henri Satamaan. Naisten kilpailussa oli
samalla tavalla tiukka loppu, ja lopulta Sarfvik Golfklubin Ida Kaukinen otti
voiton lyönnin erolla ennen seurakaveriaan Hannele Mikkolaa. 

Mikael
Salmisen (70-72-67, -4) luotto omiin kykyihin ei ollut kilpailun aikana missään
vaiheessa koetuksella, vaan hän uskoi voiton olevan mahdollinen, vaikka
päätöskierrokselle lähdettäessä eroa kärkeen oli viisi lyöntiä. 

”Sanoin
eilen muutamalle kaverille, että viiden lyönnin ero ei ole mahdoton
kiinniotettava. On niin kireä viritys ollut kentällä, ja lipunpaikat ovat
olleet hankalat, että tiesin kaiken olevan mahdollista”, Salminen kertoi voiton
ratkettua. 

Salmisen
voitto vaati kärjessä pelanneen Henri
Sataman (70-67-73, -3) otteen pientä herpaantumista, sillä Satama pelasi
lauantain kierroksen kuusi viimeistä reikää kolme yli parin. Salmisen voitto
sinetöityi 18. viheriöllä, jossa Satama otti harmikseen kolme puttia. Salminen
oli hetkeä aiemmin onnistunut omassa birdiessään, ja sen avulla noussut kilpailun
johtoon. 

”Onneksi
sain tuossa viimeisellä laitettua birdien sisään, kun kahdella edellisellä
reiällä en ollut käyttänyt paikkoja hyväkseni.” 

Kotikentällä
tullut voitto on pelaajalle aina hieno kokemus, niin myös Salmiselle. 

”Ihan
mahtavaa voittaa täällä. Kaikki järjestelyt ovat toimineet hienosti,
vapaaehtoiset ovat tehneet upeaa työtä ja kenttä oli myös aivan loistavassa
kunnossa. Ja arvostan todella suuresti perheen ja tyttöystävän tukea”, Salminen
sanoi palkintopuheessaan. 

Voittaja matkaa
maanantaina Saksaan, jossa odottavat Euroopan-kiertueen karsinnat. Niihin
Salminen lähtee hyvällä mielellä. 

”Kisa alkaa
siellä tiistaina. Sinne on ihan eri fiilis nyt lähteä, kun sai tällaisen
kierroksen tähän alle”, Salminen sanoi. 

Kärkikolmikon
takana Tuomas Nukari (-1) oli
neljäs, Tuomas Pollari (par) viides
ja Aleksi Myllymäki (+1) kuudes. 

title_125741

Naisten
kilpailussa nähtiin todella tiukkaa kilpailua koko päivän ajan Hannele Mikkolan (73-76-72, +8) ja Ida Kaukisen (76-71-73, +7) välillä.
Molemmilla pelaajilla oli viimeisellä viheriöllä hyvät birdiemahdollisuudet,
mutta kumpikaan ei upottanut puttiaan. Näin voittopokaali ojennettiin Ida
Kaukiselle voittomarginaalin jäätyä yhteen lyöntiin.  

”Emme
tienneet kumpikaan kierroksen aikana, mikä oli tilanne. Vasta kun palautimme
tuloskortteja, selvisi, että voitin. Mutta on todella kiva voittaa, kun tämä
kausi ei ole tähän mennessä sujunut kovin hyvin”, Kaukinen iloitsi. 

Voittajan
mietteet omasta kierroksestaan olivat melko maltillisia mutta samalla
tyytyväisiä.

”Tänään oli
paljon helpompi päivä kentällä kuin eilen. Vaikka tulos oli heikompi, peli oli
parempaa. Ei tarvinnut pelastella koko aikaa.” 

Naisten
kilpailussa kolmatta sijaa yhteistuloksessa +13 jakoivat Ella Salminen ja vasta 13-vuotias Kerttu Hiltunen. 

Audi Finnish
Tourin finaalikilpailu käydään ensi viikon torstaista lauantaihin Vuosaari
Golfin kentällä Helsingissä.

Kategoriassa Uutiset