Nordcenterin osakilpailu käynnistää Audi Finnish PGA Golf Tourin kauden

title_135104

Suomalaisen
kilpagolfin ykköskiertue, Audi Finnish PGA Golf Tour käynnistyy perjantaina
Nordcenterissä. Kauden avauskilpailussa on mukana 109 miestä ja 21 naista. Perjantaista
sunnuntaihin pelattavassa kilpailussa miesammattilaiset pelaavat 10 000
euron palkintopotista. 

Viime
kaudella Audi Finnish PGA Golf Tourin kokonaiskilpailussa toiseksi sijoittunut Mikael Salminen lähtee intoa puhkuen
uuteen kauteen. Talvi sujui vanhalla kaavalla. 

”Talvi meni
harjoitellessa, ja tein myös aika paljon valmennushommia. Talveen mahtui totta
kai myös muutama ulkomaanreissu”, Salminen kertoo. 

Harjoittelulla
ja numerolappu rinnassa kilpailemisella on iso ero, jonka Salminenkin hyvin tiedostaa. 

”Olen tässä
jo odotellut, että pääsisi kisoihin katsomaan, missä kunnossa mies on. Vaikka
lyönti tuntuu hyvältä, kisoissa sen vasta näkee, miten homma toimii oikeasti”,
Suur-Helsingin Golfia edustava Salminen jatkaa. 

Salminen
lähtee perjantaina kentälle kello 8.20. Suomeen vyöryvä takatalvi ei kokenutta
peluria suuremmin hetkauta. 

”Laitetaan
pilkkihaalari niskaan ja baanalle!” Salminen nauraa. 

Jos Salminen
edustaa Audi Finnish PGA Golf Tourin kokenutta ammattilaiskaartia, niin Nokia
River Golfin Sami Välimäki on
kiertueen tuoreimpia ammattilaisia. Amatöörien maailmanlistalla parhaimmillaan
sijalla 13 ollut Välimäki siirtyi alkuvuodesta ammattilaiseksi, ja hän ehti
myös napata ammattilaisuransa avausvoitonkin helmikuussa Marokossa käydyssä kilpailussa.

title_132265 

Nordcenteriin
Välimäki lähtee kepein mielin. 

”Sain
armeijan hoidettua tuossa talven aikana pois alta, ja hyvillä mielin lähden
Nordcenteriin. Tykkään kentästä todella paljon. Ja kenttä vaikuttaa olevan
todella hyvässä kevätkunnossa”, Välimäki sanoo. 

Välimäki saa
kahdelle ensimmäiselle kierrokselle kovaa peliseuraa, kun viime vuonna
Nordcenterissä voittoa juhlinut Matias
Honkala ja viime vuoden Audi Finnish PGA Golf Tourin kokonaiskilpailun
voittanut Jaakko Mäkitalo asettuvat
samalle tiille. Kolmikko starttaa perjantain kierrokselleen kello 12.50. 

Naisten
sarjassa Nordcenterissä nähdään koko viime kauden Audi Finnish PGA Golf Tourin
kärkikolmikko Elina Saksa, Emilia Tukiainen ja Daniella Barrett. Naiset lähtevät
kentälle heti perjantain ensimmäisissä ryhmissä.

Kategoriassa Uutiset