Ossi Mikkola lähtee mitalinkirkastusmatkalle Lakistoon

title_132797

Audi Finnish
PGA Golf Tourin kauden kuudes osakilpailu, reikäpelin SM-kilpailut pelataan keskiviikosta
perjantaihin Suur-Helsingin Golfissa. Kilpailussa on mukana 64 miestä ja 16
naista. Miehet aloittavat oman urakkansa keskiviikkona, ja naisten kilpailu käynnistyy
torstaina. 

Miesten
kilpailussa Nurmijärven Golfklubin Ossi
Mikkola on vahvan alkukautensa ansiosta yksi kilpailun suurimmista ennakkosuosikeista.
Mikkola oli kolmessa ensimmäisessä Finnish Tour -kilpailussa kaikissa kuuden
joukossa. Hyvä sijoitus oli kotiin tuomisina myös viime viikolla pelatuista
PGA:n mestaruuskilpailuista, joissa Mikkola sijoittui viidenneksi. 

Tämänvuotisiin
reikäpelikilpailuihin Mikkola lähtee vain yksi tavoite mielessään. 

”Tavoitteena
on kirkastaa viime vuoden pronssimitali”, Mikael Salmisen ja Aleksi Myllymäen
jälkeen kolmanneksi sijoittunut Mikkola linjaa. 

Miesten
kilpailun 64 pelaajan kaaviossa on monta kovaa reikäpelaajaa, mutta pahinta mahdollista
finaalivastustajaa Mikkola ei halua nimetä. 

”Jos
finaaliin asti pääsee, niin siellä on aina kova pelimies vastassa”, hyväksi
reikäpelaajaksi itsensä mieltävä Mikkola tietää. 

Kilpailu
pelataan Suur-Helsingin Golfin Lakiston kentällä, jossa on viime vuosina
pelattu monia kansallisia arvokilpailuja. Audi Finnish PGA Tour vieraili
kentällä kaksi vuotta sitten, ja viime vuonna kiertueen yksi osakilpailu
pelattiin SHG:n Luukin kentällä. Mikkolalle molemmat kentät sopivat. 

”Olisi tämä
kisa voitu pelata myös Royal de Luukissakin, mutta Lakisto on ihan yhtä hyvä
kisakenttä”, Mikkola veistelee. 

Suomen
kilpagolfkalenterissa on alkukauden aikana ollut kilpailuja lähes joka viikko. Reikäpelikilpailut
ovat Mikkolalle alkusesongin päätöskilpailut. 

”Tämän kun
vielä jaksaa painaa, niin pääsee hetkeksi huilaamaan. Mutta hyvillä mielin
lähden kilpailuun!”

Kategoriassa Uutiset