Paltamo Openiin osallistuva Sami Vatanen: ”Innolla odotan, että pääsen pelaamaan”

Sami Vatanen ei ole aiemmin pelannut Paltamossa. Kuva Juha Hakulinen.

Kauden toiseksi viimeinen Audi Finnish PGA Golf Tourin osakilpailu, Paltamo Open pelataan tällä viikolla Kainuun kauniissa maisemissa. Keskiviikkona alkava kilpailu kokoaa Suomen eturivin ammattilaiset Paltamo Golfiin taistelemaan 10 000 euron palkintopotista.

Paltamo Openista on vuosien varrella tullut kilpagolfareiden keskuudessa erittäin pidetty kilpailu, johon pelaajat mielellään tulevat mukaan. Tänä vuonna osanottajalista on totutun laadukas, ja mukana ovat esimerkiksi viime viikolla Kivitippu-ammattilaiskilpailun voittanut Alex Hietala, tuoreet Erkko Trophy -voittajat Arto Pehkonen ja Emilia Väistö, sekä villillä kortilla kilpailussa mukana oleva NHL-puolustaja Sami Vatanen.

Vatanen oli mukana myös heinäkuussa pelatussa Eezy Openissa, mutta silloin peli ei sujunut toivotulla tavalla. Nyt hän pääsee testaamaan tasoaan uudelleen kotimaisia kärkipelaajia vastaan.

”Peli ei ole ollut kovin hyvässä iskussa tänä kesänä, vaikka olen treenannut paljon. Mennään katsomaan, onko treeni tuottanut tulosta. Toivotaan ainakin, että menisi paremmin kuin viime kisassa.”, Vatanen kertoo.

Tällä hetkellä vielä ilman NHL-sopimusta oleva kokenut puolustaja pääsi Eezy Openissa pelaamaan kotikentällään Pirkkalassa, mutta Paltamossa on vastassa tuntematon kenttä.

”En ole aiemmin pelannut Paltamossa, mutta kaverit, jotka ovat siellä pelanneet, ovat kehuneet paikkaa. Innolla odotan, että pääsen pelaamaan.”

Vaikka Vatanen on kesän aikana pelannut ahkerasti, on aikaa jäänyt myös perheelle. Paltamossakin perhe on mukana, sillä Vatasen vaimo on Kainuusta kotoisin.

”Kesä on mennyt hyvin. Golfia on pelattu ja nautittu kesästä. Upeat kelit on ollut, ja perheen kanssa on oltu. Ei mitään sen kummempaa”, Vatanen tiivistää kesänsä kulun.

Kategoriassa Uutiset