Rasmus Karlssonista WestStar Openin valtias – Kuroselle naisten ykköstila

Rasmus Karlsson ja Oona Kuronen saivat komeat Seikon kellot palkinnoksi kauden avauskilpailun voitosta. Kuva: Juha Hakulinen

Avauskierroksesta lähtien WestStar Openin kärkipaikkaa hallussaan pitänyt Rasmus Karlsson ei antanut haastajien yllättää häntä lauantainakaan, vaan Ruukkigolfin pelaaja otti kauden ensimmäisen Finnish PGA Golf Tour Presented by Crisp -kiertueen kilpailun voiton nimiinsä. Kullo Golf Clubilla pelatun kilpailun voittotulos oli komea -14 (66–67–69).

Yleisen sarjan voittokamppailu sai heti päätöskierroksen alussa pienen sivumaun, kun Kim Koivu jäi sairastumisen vuoksi pois kilpailusta. Mutta kärkitaisteluun löytyi heti toinen nimi Karlssonin rinnalle, kun Kristian Kulokorpi pelasi kuusi ensimmäistä reikää neljä alle parin. Kulokorven (-11) kiri ei kuitenkaan riittänyt aivan loppuun asti, ja Karlsson pääsi juhlimaan kisan voittoa. Kolmanneksi kauden avauskilpailuissa sijoittui Niclas Hellberg (-10).

Karlssonille voitto oli mieluisa, kuten arvata saattaa. Resepti uran ensimmäisen tavallisen Finnish Tour -kilpailun voiton takana oli selvä.

”Löin tosi hyvin kaikki kolme päivää. En lyönyt kertaakaan metsään, eikä tullut yhtään penaltia. Eli hyvä lyöminen oli voiton avain. Osuin myös hyvin griineihin”, vuonna 2020 lyöntipelin SM-kultaa voittanut Karlsson sanoi.

Rasmus Karlsson ei antanut haastajien yllättää lauantainakaan. Kuva: Juha Hakulinen

Kilpailu pelattiin Kullo Golf Clubin kentällä, josta Karlssonilla ei ollut ihan tuoreita muistikuvia.

”Pelasin varmaan kymmenen vuotta sitten viimeksi täällä junnukisoissa. Kävin kävelemässä kentän läpi keskiviikkona. Tämä on tosi kiva kenttä”, voittaja kehui hyvässä kunnossa ollutta Kullo Golf Clubin kenttää.

Karlssonin työpaikka on normaalisti Nordic Liiga -kilpailuissa, mutta kiertueen kalenterissa on nyt pieni tauko, joten piipahdus kotimaan viheriöille oli mahdollista. Karlsson nähdään todennäköisesti myös ensi viikolla Suur-Helsingin Golfissa pelattavassa Seiko Openissa.

”Oli kiva päästä pelaamaan Suomeen tässä välissä.”

Kuronen kulkee voitosta voittoon

Tawast Golfia edustava Oona Kuronen on tällä hetkellä kovassa kunnossa. Viime viikonloppuna Finnish Junior Tourin osakilpailun suvereenisti voittanut Kuronen piti kaasun pohjassa myös tällä viikolla, ja voitti WestStar Openin naisten sarjan tuloksella +3 (68–75–76).

Kuronen kävi tiukan kilpailun voitosta Helsingin Golfklubin Camilla Järvelän (+4) kanssa, ja kilpailun voitto ratkesi vasta viimeisellä viheriöllä.

Oona Kuroselle ei ole kahteen viikkoon löytynyt Suomesta voittajaa. Kuva: Juha Hakulinen

Järvelä lähti päätösreiälle (par-5) yhden lyönnin johdosta, mutta Kuronen ei myynyt nahkaansa helpolla. Täydellistä draivia seurannut loistava puuviitosella lyöty jatkolyönti päätyi 1,5 metrin päähän reiästä. Kun Järvelä ei saanut omaa nelimetristä par-puttiaan reikään, riitti Kuroselle kahden putin birdie tuomaan uran avausvoiton Finnish Tourilla.

”En ollut ikinä lyönyt tuota viimeistä väylää kahdella päälle. Siitä 1,5 metristä oli helppo putata kahdella reikään”, Kuronen kertasi voiton varmistanutta hetkeä.

”Jaksoin pysyä kärsivällisenä. Ihan viimeiseen väylään asti piti pysyä kärsivällisenä, ja se palkitsi.”

Voitolla oli Kuroselle iso painoarvo, sillä kahden perättäisen voiton myötä Kurosta on vaikea sivuuttaa naisten EM-joukkuekilpailuihin nimettävästä joukkueesta. EM-kilpailut pelataan heinäkuun puolivälissä Kurosen kotikentällä Tawast Golfissa.

Naisten sarjan kolmanneksi sijoittui Emilia Väistö tuloksella +7.

Tulokset

Kategoriassa Uutiset Avainsanat: ,