Satamalle ja Salkolle isot voitot Pickalasta

title_99221

Henri Satama ja Petra Salko pääsivät juhlimaan K-Supermarket
Kamppi Openin voittoa Pickalassa lauantaina päättyneessä Audi Finnish Tourin
osakilpailussa. Satama pelasi kolme kierrosta Pickalan Park-kentällä
kierrostuloksin 70–73–68, joka on yhteensä viisi alle parin. Salkon
kilpailukierrokset olivat tasaisesti 70–71–72 (-3).  

Satama lähti päätöspäivään kolmannelta sijalta, lyönnin
kärkeä perässä. Johtotila vaihtui kierroksen aikana useaan otteeseen, ja kierroksen
puolessa välissä voitosta taisteli useampi pelaaja. Satama onnistui pelaamaan
viimeiset yhdeksän reikää kolme alle parin, ja kun kilpailun voitossa kiinni
olleet Janne Kaske (-3) ja Harri Murtonen (-3) eivät saaneet takaysillä
riittävästi birdiejä, voitto matkasi Nurmijärven Golfklubia edustavalle
Satamalle. Kaske ja Murtonen jakoivat toista sijaa ennen Niklas Dahlgrenia
(-2). Viidettä sijaa jakoi yhteensä viisi pelaajaa tuloksella -1. 

Uran ensimmäistä ammattilaisvoittoaan Satama oli odottanut
jo pidemmän aikaa. Edellinen täpärä kakkostila oli viime viikolta Paltamon
FT-kilpailusta. Se sisuunnutti Sataman. 

”Hävisin viime viikolla Paltamossa Jani Perttilälle
lyönnillä. Sen jälkeen päätin, että otan voiton täältä Pickalasta”, Satama
sanoi palkintojenjaossa. 

Satama loi hyvän pohjan päätöskierroksen pelille jo
perjantaina. 

”Kyllä tämä päivä oli sitä, mitä lähdettiin hakemaankin.
Eilisellä kierroksella meinasi energiat vähän loppua, mutta sain eilen
tankattua hyvin, ja tänään oli hyvät energiat koko kierroksen ajan. Se oli
todella ratkaisevaa. Olen todella tyytyväinen tämän päivän peliin. Upotin
tärkeitä putteja 3., 4. ja 6. väylällä, ne oli tosi tärkeitä. Perttilä puttasi
viime viikolla tosi hyvin ja nyt minä onnituin greeneillä”, Pickalan greenejä
kehunut Satama tiivisti urakkaansa.  

Naisten sarjan voitosta muodostui lopulta Petra Salkon ja
Marika Vossin (-1) välinen kamppailu. Naiset pelasivat molemmat tuloksen 72,
joten Harjattula Golfin Salkon kahtena ensimmäisenä päivänä hankkima kahden
lyönnin etumatka riitti voittoon. Kolmannelle sijalle nousi Anna Kuitunen (+1), joka jäi voittajasta neljän lyönnin päähän.

title_99222  

Ensi viikolla ylioppilaskirjoituksiin osallistuva 18-vuotias
Salko avasi Sataman tavoin voittotilinsä Audi Finnish Tourilla.  

”En jännittänyt kierroksen aikana kauheasti, ainoastaan
viimeiselle väylällä vähän kädet tärisi. Nyt on huojentunut olo. Oli siistiä
pelata jännityksen kanssa. Siitä tilanteesta täytyy osata nauttia. Tämä oli
itselle iso virstanpylväs, voitto ja ensimmäinen kilpailu, missä en pelannut
yhtään kierrosta yli parin”, Salko iloitsi. 

Salko paljasti myös hieman tulevaisuuden kuvioitaan, jotka
odottavat lukion jälkeen. 

”Lähetin aiemmin tällä viikolla hakemuksia eri
yliopistoihin Jenkkeihin. Hain Texasin ja Floridan suunnalle. Siinä on
seuraavan neljän vuoden suunnitelmat”, Salko paljasti. 

Kategoriassa Uutiset